En ole ihan hetkeen kirjoittanut jostain kunnon aiheesta!
Ei vaan tunnu olevan asiaa, voi ei ;<
Mistä puhuisin teille...hmmmm....
Yritin kovasti kirjoittaa teille mielipiteitäni Suomesta, mutta en kyennyt tekemään järkeviä lauseita. Tuli melkein ahdistus voi ei, enkö osaa enää kirjoittaa?
Maailmassa on tuhansia asioita, joista voisin puhua, mutten nyt osaa. Vaikeaa, hankalaa ja kaikinpuolin turhauttavaa...
Haluaisin asumaan ulkomaille, edes hetkeksi! Muutama vuosi, ei se ole paljoa ihmiselämässä, mutta kokemuksena se olisi ihana ja kaunis, ai että ihanaa.
Ehkä kaksoiskansalaisuus?
Niin, voi on vaikeaa kirjoittaa... Yhh...
Ehkä voisin hieman kirjoittaa talvesta.
Minä vihaan talvea, vihaan ihan tosissani!
Talvi on pimeä kylmä ja loputon, se kahlitsee minut turhiin vaatteisiin (etenkin sukkiin!) hyi!
Talvi on lohduton ja pitkä, miksei meillä ole puoli vuotta kestävää kesää? Miksei?
Tosin rakastan tehdä lumiukkoja!
Ha tiedän!
Tiedän tiedän tiedän tiedän!
Kirjoittelen tässä tällä hetkellä lastenkirjaa. Siinä seikkailee kaksi kissanpoikaa. Vimma ja Melu, voisin hieman antaa teille esimakua!
Tämä satu alkaa, niin kuin monet sadut alkavat, sanoilla: olipa kerran.
olipa kerran tässä ihan lähellä; mutta silti tarpeeksi kaukana, ettei sinne jaksaisi lapsen jaloilla mennä, mukava mökki.
Tämä mökki sijaitsi hieman vuoristoisella nummella, ja kaikki tiet nummilta vei tähän mökkiin, niin mukava mökki se oli!
Se oli rakennettu punaisimmistä tiileistä, mitä olet ikinä nähnyt ja sen turpeinen katto oli niin hienosti tehty, ette toisenlaista ole.
Ikkunat ja ovi olivat hienointa vaahteraa ja tuoksuivat miedosti vaahterasiirapilta ja häivähdyksen pannukakuilta.
Kun aurinko paistoi juuri oikealla tavalla keskipäivällä, saattoi kuulla kun nummihaltiat lauloivat moniväristen kukkien päällä ja nähdä kuinka nummihaltioita pienemmät pikkuruiset pikivat tanssivat suurena ryhmänä niittyjen valoisimmilla kohdilla.
Tämä kyseinen mökki, oli juuri sopivan kokoinen kissaperheelle, jonka kissanpentupojat olivat aika raskaleita!
Vanhempi pojista, nimeltään Vimma, oli vilkas ja keksi aina uutta tehtävää ulkona, sisällä, puissa- missä vain! Hän oli juuri sellainen, kuin monet pienet pojat ovat. Aina pahanteossa, vaikka ei kovin tahallaan. Monet Vimman tihutöiksi luullut toimet olivat saaneet alkunsa aivan hyväksi aiotusta teoista, ne vain sattuivat hieman epäonnistumaan silloin tällöin.
Vimmalla oli pienempi veli, Melu. Melua ei ihan heti uskoisi Vimman pikkuveljeksi, sillä Melu oli rauhallisempi. Ei kuitenkaan niin rauhallinen, että tahattomista, tai tahallisista tihutöistä olisi voinut olla erossa
Eräänä erikoisen aurinkoisena päivänä, kun taivas oli sininen ja yksi leivän muotoinen pilvenhattara leijui taivaalla Vimma ja Melu halusivat lähteä ulos viettämään aikaa.
Kissaäiti kehoitti heitä olemaan varovainen, ja että he eivät saisi mennä ilman aikuista ulos kylän rajoilta.
-"Ei äiti, ei me mennä!" Sanoi Vimma
-"ei ei ei" Säesti Melu veljeään
Niin veljekset lähtivät matkaan, mukanaan ruudulliset eväspussukat, jotka äiti oli antanut. Pojilla oli nimittäin ikävä tapa myöhästyä ruoka-ajoilta.
He mennä kävelivät kylänraitilla ja miettivät, mitä tehdä? Kylä oli niin tylsä paikka!
-"Voisimme mennä joelle uimaan, pyydetään vaikka Myyrän mummo vahtimaan." Ehdotti Melu, ja katsoi veljeään toiveikkaasti.
Vimma näytti mietteliäältä ja rapsutti vasemman korvansa takaa tassulla
-"Niin, tai sitten voisimme vaikka- äh en minä keksi mitään!" Tuhahti Vimma, potkaisi pikkukiveä ja laittoi käpälänsä rinnan päälle.
Pian tieltä kuului innostunutta huutoa ja juoksuaskelia.
-"Vimma ja Melu! Vimma ja Melu!!" Huuteli juoksija
-"Voi, kuka sieltä tulee?" Ihmetteli Melu ja höristi korviaan, jos hän tunnistaisi tulijan.
-"Haha! Mutta eikös se olekin naapuritalon Maire?" Vimma huudahti! Hän ei ollut nähnyt pesukarhuystäväänsä moneen aikaan.
olkaa hyvät! Pahoittelen pieniä o-kirjaimia. Asia on niin, että copypastetan sen o-kirjaimen aina höhöö. Tässä koneessa ei ole oota, oota ei oo, ei oo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti