Miau

Eikös olisi mukavaa, jos me kaikki elettäisiin sovussa? Ei sotia, ei riitoja, kaikki olisi kavereita ja mesi virtaisi joissa!
Ikävä kyllä näin ei ole.
Ihminen koettaa rakentaa omaa utopiaansa, paikkaa jota on melkein mahdoton saavuttaa. Miksi?
Koska aina löytyy joku, joka on liian ahne-rahalle tai vallalle- ja kusee homman.
Ihan oikeasti, Marxin sosialismi olisi toiminut, jotenkin, mutta sitä luettiin ihan vituralleen. Senkin ajatussuunnan ideahan oli: "kaikille saman verran, kaikki ovat tasa-arvoisia."

Joten jokaisen meistä pitää rakentaa ihan itse oma utopiansa. Vaikeaahan se on, mutta ehkä saavutettavissa.
Emilie Autumnia lainaten: "Know your dreams, and work like a fucking machine to achieve them!"

Asiasta toiseen. Ajattelin kertoa teille, rakkaat lukijani, niistä asioista jotka ovat minulle tärkeitä.
Tosin en järjestyksessä, sori.

1. Vapaus
Vapaus, rakastan sitä; hengitän sitä; elän siinä. Vapaudella on minulle suuri symbolinen merkitys. Enkä ikinä koskaan halua menettää sitä. Ehkä vapauden kaipuun, tarpeen ja rakastamisen takia en myöskään seurustele. Useimmiten romanttisissa suhteissa on tapana kertoa kaikki, mitä on tehnyt, minne on mennyt, miksi, keiden kanssa aarrgghhh. Se rajoittaa liikaa mun persoonaa ja menemistä, hyi!
Lintu on usein vapauden symboli, siksi pidän niistä kovin <3
Ehkä vielä jonain päivänä mulla on selässä tatuoituna varpusen siivet

2. Perhe
Käsitän perheen hyvin laajana. Esmes mun tädit ja serkut on perhettä. Rakastan niitä kaikkia paljon.
Lähiperhe on sit isä, äiti ja sisarukset. Isä-, äiti- ja sisarpuolet lasketaan kans tähän.
Nuorempana en arvostanu perhettä sen suuremmin. Ne oli siinä ja jeejee. Vasta mun isän kuoleman(27.7.2000) jälkeen aloin miettiä, et nää ei täs aina oo. Ei ikinä tiedä, et millon menetän vaiks äitin tai veljen, tai kenet tahansa.
Monet asiat tajuu sitten vasta, kun ne kadottaa.
Sitten tuli tietty murrosikä ja kaikki oli päin vittua henkisellä tasolla ja elämisen sietämätön keveys tuntu. Murrosikäsenä olin kuitenki aika helppo tapaus
Vasta viime vuosina oon tajunnu, et ne ei ihan oikeasti ole siinä aina. Ne ei vaan oo, ja mitäs sit teen, ku äiti kuolee? Mitä mulle käy?
Sen takia, vaikka asun itekseni ja äitee käy joskus hermoille, koitan olla mahollisimman mukava sille, ja sanoa, et rakastan sitä niin paljon, et mun sydämeen sattuu. Vaikken osaakaan rakastaa kovin hyvin, jos laisinkaan.
Kavereille ja ystäville, jotka joskus kitisee, että porukat on perseestä, sanon, että ei ne aina ole siinä. Nauti nyt niistä, ne rakastaa sua ja uhrais elämäsä sun puolesta.
Tai sit vaa ilmotan et "hih isi *<3*" tai "Hih äiti *<3*"
Minä <3 äiti

3. Kaikki mun esineet, joilla on tunnearvoa
En o ihan varma, et lasketaako tää enemmänki pakkomielteen puolelle? Kaikki esineet, jotka on jonkun toisen antamia on mulle ihan käsittämättömän tärkeitä. En pysty heittämään niitä pois ja voi ei...
Tänäänkin... Siis eilen! Porukat anto mulle ryijyn. Se on nätti ja odottelee seinällepääsyä. Se ryijy on aikanaan saatu mun mammalta (äitin äiti) ja perhana, melkee itkin, ku sain sen. Nyt se sitten seuraa mua kaikkialle.
Paras esimerkki kuitenkin on toi veljen antama lelumustapantteri. Nukun sen vieressä, ihan oikeasti. Satu 21-vee. Se lelu on mulle ihan megatärkee, enkä saa kunnolla unta ilman sitä. Se muistuttaa mua lähiperheestä~~



Miten Carmilla on ihan hassu? Se yritti syyä nappuloita tassusta! Hihi

Niin kattelin tänään Viivin kanssa outoa musikaalia o.,o Kevät koittaa Hitlerille. Se oli tosin hauska :D phih